Maalämpöremontti kannattaa rivitaloyhtiöissä

Päivämäärä: 8.1.2015

Jämsäläisen As Oy Niittyjaatilan hallituksen pj Ilkka Siven kertoo, että kahdessa rivitaloyhtiössä käytössä ollut, täystehomitoitettu maalämpöpumppu on tuottanut kaiken tarvittavan lämpöenergian käyttämättä sähkövastuksia kertaakaan. Lämmityskustannukset näyttävät puolittuneen.

Vuonna 2013 As Oy Jaatilanlehdossa ja Niittyjaatilassa vaihdettiin öljystä maalämpöön. Valinnassa korostui hinnan lisäksi laitteiston kotimaisuus ja asennuksen paikallisuus sekä avaimet käteen -toimitus. Energiaremontin toteutti Jämsän LVI- ja Hydraulitarvike Oy. Lämpöässä-maalämpöpumppu ja 2000 litran tulistinvaraaja asennettiin tekniseen tilaan. Pienelle pihalle porattiin viisi 200 m:n lämpökaivoa kahdesta pisteestä vinoporauksena.

Asukkaiden kannalta hanke sujui vaivattomasti. Vesikatkos oli vain muutaman tunnin ja lämmöt olivat pois päältä päivän ajan. JHT Oy:n toimitusjohtaja Kari Lahden mukaan rivitaloissa maalämpöön siirtyminen vaihtelee 70 000-200 000 euroon. Takaisinmaksuaika on n. 6 vuotta.

Referenssihankkeet Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy

Haltia - Suomen luontokeskus

Haltia - Suomen luontokeskus

Uudisrakennus | Espoo | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kultturitalot, paikkakunnalla Espoo...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän