Hatrick Oy on Vuoden Puuteollisuusyritys 2017

Päivämäärä: 16.5.2017

LEHDISTÖTIEDOTE 16.5.2017.

Nivalassa toimiva, johdon ja avainhenkilöiden omistama Hatrick Oy on valittu Vuoden Puuteollisuusyritykseksi. Vuoden Puuteollisuusyritys -palkinnon myöntää Puuteollisuusyrittäjät ry, joka on huonekalu-, rakennuspuusepän- ja puusepänteollisuuden johtava edunvalvoja. Yhdistyksellä on jäseniä noin 450 ja jäsenien yhteinen liikevaihto on noin 1 mrd. euroa. Vuoden Puuteollisuusyritys valittiin nyt 19. kerran.

Hatrick Oy valmistaa palo-, röntgen- ja ääneneristysikkunoita. Hatrick on perustettu vuonna 1985. Työntekijöitä on kaikkiaan 12 alan ammattilaista.

Hatrick Oy:n asiakaskunta koostuu rakennusliikkeistä ja ikkunatehtaista. Yrityksen liikevaihdosta n. 90% kertyy kotimaasta. Hatrickin liikevaihto on noin 2,9 milj. euroa ja liikevoittomarginaali n. 16%.

Vuoden Puuteollisuusyritykseksi valittavat yritykset ovat alan johtavia toimijoita, edelläkävijöitä ja osaltaan myös suunnannäyttäjiä. Hatrickin valintaperusteena ovat olleet hyvä tuloksen tekokyky, tuotannon jatkuva parantaminen ja erikoistuminen haasteellisiin marginaalituotteisiin.

Vuoden Puuteollisuusyritys palkitaan Lignum Fennicum -palkinnolla, jonka on suunnitellut Mia Waire ja toteuttanut Pertti Lehtinen. Kuvassa vasemmalta Puuteollisuusyritys ry:n hallituksen pj. Ilkka Turpiainen ja toiminnanjohtaja Janne Liias sekä Hatrick Oy:n toimitusjohtaja Sakari Niemelä.

”Tämä on hieno tunnustus Hatrickille ja osoitus onnistumisesta alallamme. Haluankin kiittää avainhenkilötiimiämme, työntekijöitämme ja PTY:n valintaraatia tästä huomionosoituksesta”, toteaa toimitusjohtaja.

Referenssihankkeet Hatrick Oy

TAYS E-siipi Tampere

TAYS E-siipi Tampere

Laajennus | Tampere | 25,00 milj €

Laajennuskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Tampere. . Ra...

Päijät-Hämeen keskussairaalan  laajennus ja perusparannus

Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennus ja perusparannus

Uudisrakennus | Lahti | 30,10 milj €

PHKS monivaiheinen rakennusurakka Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennuksen...

KOy Koskitammi liiketilaa ja sairaala

KOy Koskitammi liiketilaa ja sairaala

Sisp. korjaus | Tampere | Ei tiedossa

Kiinteistö Oy Koskitammi on Tampereella Tammerkosken rannalla sijaitseva tiil...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän