Firecon valitsi Rantatunnelin projektissa alihankkijakseen LVI-Dahlin

Päivämäärä: 9.12.2016

Marraskuussa avautunut Rantatunneli on Tampereen uusin ylpeys. Projekti alitti arvioidun budjettinsa ja tunneli otettiin käyttöön puoli vuotta suunniteltua aiemmin, joten työmaalla kaikki sujui erinomaisesti. Tunnelin paloturvallisuudesta huolehtii Fireconin toimittama sprinklerijärjestelmä, jossa on avosuuttimet ja automaattiset hälytysventtiilit. Palotilanteessa automatiikka osaa avata tietyn hälytysventtiilin niin, että sammutusvettä saadaan juuri oikealle alueelle.

Firecon valitsi Rantatunnelin projektissa alihankkijakseen LVI-Dahlin – valinnassa vaikutti kustannustehokkuuden lisäksi toimitusvarmuus ja innovatiivisuus.

”Innovatiivisuudella tarkoitan sitä, millä tavalla alihankkijan kanssa pystytään jaksottamaan toimituksia, jotta työt etenevät sujuvasti aikataulussa. Dahlin kanssa pääsimme siihen, että pystyimme suunnittelemaan tarkasti esivalmistusvaiheita eli mietimme, mitä tehdään Tampereella ja mitä Lahdessa tehtaallamme”, kertoo Fireconin toimitusjohtaja Jari Mansikkaoja.

Hyvin suunniteltu yhteistyö teki Fireconin työn helpoksi ja varmisti osaltaan projektin onnistumisen. LVI-Dahlin etuna on myös se, että varastoja sijaitsee ympäri Suomen, jolloin tuotteita voidaan varastoida asiakaskohtaisesti.

”Se tekee palvelustamme joustavaa ja auttaa vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin”, kertoo myyntipäällikkö Joonas Salminen LVI-Dahlilta.

”Totta. Se onkin yksi syy, miksi olemme keskittäneet putkihankintoja Dahlille. Yleensä täydennykset työmaalle pitää saada nopeasti ja siinä Dahl on pystynyt palvelemaan meitä hyvin”, lisää Mansikkaoja.

LVI-Dahl on Suomen johtava sprinklereiden toimittaja. Rantatunnelin projektiin LVI-Dahl toimitti uraputket, uraliittimet, -osat ja -laipat sekä kannakkeita ja kiinnikkeitä.

Referenssihankkeet Dahl Suomi Oy

Säde-sairaala

Säde-sairaala

Uudisrakennus | Kuopio | Ei tiedossa

Kuopion yliopistollisen sairaalan yhteyteen loppuvuodesta 2015 valmistunut uu...

Tampereen rantaväylä ja tunneli

Tampereen rantaväylä ja tunneli

Uudisrakennus | Tampere | 180,00 milj €

Tunnelin rakentamista koskeva päätös tehtiin syyskuussa 2013 ja louhinnat alk...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän