Espooseen valmistunut älykerrostalo Adjutantti näyttää tietä tulevaisuuden asumiseen. Tässä talossa alkaa asukas väkisinkin vihertyä.
Ulkoapäin Adjutantti näyttää kuin miltä tahansa tyylikkäältä kaupunkikerrostalolta. Suurilla lasitetuilla parvekkeilla heiluu tuulikelloja viherkasvien vieressä. Vain katolla kevätauringossa kylpevät aurinkopaneelit vihjaavat talon kätkevän sisäänsä jotain erikoista. Takapihalle pysäköity vihreä sähköauto herättää lisää kysymyksiä.
KNX -taloautomaatio tuo rakennukseen muunneltavuutta, joustavuutta ja energian säästöä.
Kaikki tarpeeton kulutus voidaan kytkeä helposti pois tinkimättä mukavuudesta ja palauttaa jälleen yhdellä painalluksella. KNX -taloautomaatiolla voi muodostaa toimintoja, jotka eivät ole perinteisesti aina edes mahdollisia toteuttaa. Väylätekniikalla voidaan toteuttaa esimerkiksi valaistusryhmien ohjaus, läsnäoloanturien ja liiketutkien käyttäminen kulutuksen optimoinnissa, huoneiden lämmityksen ja jäähdytyksen ohjaus, päivänvalon hyväksikäyttö energiansäästössä, verhomoottorien ja markiisien ohjaus ulkoisten olosuhteiden mukaan sekä liitynnät kiinteistöautomaatioon.
Skanskan rakennuttama As Oy Espoon Adjutantti on ensimmäinen kerrostalo Suomessa, jossa jokaisesta asunnosta löytyy lähes reaaliaikainen sähkön-, veden- ja lämmönkulutuksen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Toiminnallisuudet on toteutettu yhteistyössä ABB:n, Fortumin ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa.
”Haluamme olla edelläkävijöitä energia- ja ympäristöasioissa. Siksi oli luontevaa lähteä pilottihankkeeseen rakennuttajaksi”, Ryynänen kertoo.
Taloautomaatioratkaisujen tavoitteena on ABB:n myyntijohtaja Harri Liukun mukaan tehdä ekotehokkuudesta yksinkertaista.
”Adjutantin asukas saa käsiinsä työkalut, joilla hän voi seurata ja hallita omaa energiankulutustaan. Jokaisesta asunnosta löytyy huoneistonäyttö. Huoneistokohtaiset tiedot kerätään talon kellarissa sijaitsevaan keskittimeen ja pilvipalveluiden kautta asukkaiden huoneistonäyttöön ja nettiin. Asukkaat voivat seurata kulutuslukemia myös verkkoportaalissa. Kotona/poissa-kytkimellä asukas ohjaa valaistusta, järjestelmään kytkettyjä sähkölaitteita sekä asunnon lämmitystä.”
Sisp. korjaus | Turku | Ei tiedossa
Turun keskustan kupeessa sijaitseva entinen tehdaskiinteistö muutettiin 1997 ...
Tuote: KNX taloautomaatio
Helsinki
Tellus-talo on ABB:n näyttävä toimitalo Pitäjänmäellä. Talossa on toimipiste ...
Tuote: KNX taloautomaatio
Uudisrakennus | Helsinki | 26,00 milj €
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, Hanke koostuu 2 rakenn...
Tuote: KNX taloautomaatio
Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa
Tänä vuonna valmistuneen toimitilasaneerauksen ansiosta Työterveyslaitoksen h...
Tuote: KNX taloautomaatio
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...