Napapiirille vain parin kilometrin päähän Rovaniemen lentoasemasta noussut Santa’s Hotels -ketjun lasi-iglukylän ensimmäiset 29 iglua otettiin käyttöön joulukuussa 2016. Jouluna 2017 igluja on käytössä 71 kappaletta. Samaan aikaan rakennetaan myös päärakennus, johon tulee vastaanotto ja ravintolatilat
Iglujen valaistus, lämmitys, viilennys, ilmanvaihto sekä ikkuna- ja lattialämmitykset on kytketty KNX-väylään. Jokaiseen igluun tulee nopea valokuituyhteys. Kaikki toiminnot ovat etäohjattavissa hotellin vastaanotosta.
Teksti: ABB
KNX -taloautomaatio tuo rakennukseen muunneltavuutta, joustavuutta ja energian säästöä.
Kaikki tarpeeton kulutus voidaan kytkeä helposti pois tinkimättä mukavuudesta ja palauttaa jälleen yhdellä painalluksella. KNX -taloautomaatiolla voi muodostaa toimintoja, jotka eivät ole perinteisesti aina edes mahdollisia toteuttaa. Väylätekniikalla voidaan toteuttaa esimerkiksi valaistusryhmien ohjaus, läsnäoloanturien ja liiketutkien käyttäminen kulutuksen optimoinnissa, huoneiden lämmityksen ja jäähdytyksen ohjaus, päivänvalon hyväksikäyttö energiansäästössä, verhomoottorien ja markiisien ohjaus ulkoisten olosuhteiden mukaan sekä liitynnät kiinteistöautomaatioon.
KNX-väylätekniikka takaa hotelliasiakkaille miellyttävät olot. Majoitustilojen valaistusta, viilennystä, lämmitystä ja ilmanvaihtoa voidaan ohjata yksilöllisesti. Automaattiset hälytykset esimerkiksi avoimista ovista tai lämpötilan laskusta taas parantavat turvallisuutta. Hotellin omistajalle KNX-tekniikka merkitsee parempaa energiatehokkuutta. Kun automaatio huolehtii valaistuksen ja lämmityksen ohjauksesta, ei energiaa kulu hukkaan.
KNX-väylätekniikka on pitkäikäinen automaatioratkaisu. Teknologia on leveillä hartioilla, sillä komponenttien valmistajia on globaalisti noin 400 neljässäkymmenessä eri maassa. Avoimeen standardiin pohjautuvaa järjestelmää voi koska tahansa laajentaa ja uudistaa tuleviin tarpeisiin. Myös teknistä osaamista on tarjolla runsaasti. Esimerkiksi Suomessa sertifioituja KNX-ohjelmoijia on useita satoja.
Sisp. korjaus | Turku | Ei tiedossa
Turun keskustan kupeessa sijaitseva entinen tehdaskiinteistö muutettiin 1997 ...
Tuote: KNX taloautomaatio
Helsinki
Tellus-talo on ABB:n näyttävä toimitalo Pitäjänmäellä. Talossa on toimipiste ...
Tuote: KNX taloautomaatio
Uudisrakennus | Helsinki | 26,00 milj €
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, Hanke koostuu 2 rakenn...
Tuote: KNX taloautomaatio
Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa
Tänä vuonna valmistuneen toimitilasaneerauksen ansiosta Työterveyslaitoksen h...
Tuote: KNX taloautomaatio
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...