Logic – pieni suuri uutuus

Päivämäärä: 22.11.2007

Uudet Logic –pesualtaat, WC-istuimet ja kaapistot on suunniteltu pohjoismaisiin kylpyhuoneisiin, joissa tilankäyttö on aina haaste. Tilaa vieviä kaarevia muotoja on suoristettu unohtamatta kuitenkaan esteettisyyttä. Näin on syntynyt tuotteita, jotka ovat paitsi ajattoman kauniita, myös toimivia. Logic tuokin lisää tilaa kylpyhuoneisiin ilman että seiniä tarvitsee siirtää senttiäkään.

Logic –pesualtaat tuntuvat yhtä suurilta kuin muutkin. Tämä johtuu siitä, että niiden kokoa on nipistetty lähinnä ulkomitoista. Esimerkiksi pesualtaiden kokonaispaksuus on vain n. 150 mm, mikä on lähes 50 mm vähemmän kuin perinteisissä altaissa. Lisäksi Logic –mallistossa on pieniä pesualtaita, joissa hana voidaan asentaa joko oikealle tai vasemmalle reunalle. Näin kukin voi valita juuri omaan kylpyhuoneeseensa parhaiten sopivan mallin. Jopa pienimmätkin pesualtaat on muotoiltu siten, että niihin jää hieman laskutilaa WC-istuimien istuinkorkeus on 430 mm, mikä sopii hyvin nykyihmisen fysiikalle..Myös WC-istuimet noudattavat suoralinjaista muotoilua ja vaikuttavat hyvin veistosmaisilta. Mallistossa on kahden perusmallin lisäksi myös seinä-WC.

Myös Logic-kaapistoissa tilankäyttö on otettu huomioon. Laajan seinäkaappivalikoiman tuotteet ovat vain 16 cm syviä. Kahdesta alakaapista (560 ja 600 mm) voi valita itselleen parhaiten soveltuvan. Kaapistoja on saatavana valkoisena (kiiltävä tai matta) ja koivun sekä pähkinän värisenä.

Logic-pesualtaisiin ja WC-istuimiin on saatavana puhtaanapitoa helpottava Ceramic Plus –lasite.

Logic-sarjan tuotteet valmistetaan Gustavsbergin tehtaalla Ruotsissa.

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi