Tullin toimitilat Pasilaan

Kun Tulli muutti Helsingin Pasilaan uusiin tiloihin, haluttiin työntekijät tuoda omista työhuoneistaan yhteiseen avotilaan. Harkittu tilankäyttö merkitsi myös kustannustehokkuutta, kun samalle henkilömäärälle riitti pienempi määrä neliöitä.
Teksti: Modeo Oy

Liitetyt tuotteet: Istuimet

Istuimet

Monipuolisesta istuinvalikoimastamme löydät esimerkiksi toimiston työtuolit, satulatuolit, vierastuolit, neuvottelutuolit, baarijakkarat, sohvat, rahit ja nojatuolit. Kaikki myymämme istuimet on valmistettu kestävistä materiaaleista ja siten ne soveltuvat hyvin julkisten tilojen vaatimuksiin.

Uusien tilojen myötä Tullissa haluttiin raikastaa työkulttuuria ja parantaa sisäistä viestintää entisestään. Avotila nähtiin siihen parhaaksi ratkaisuksi. Myös taloudelliset syyt painoivat avotilan valinnassa: neliömääräinen ja rahallinen tilankäyttö henkilöä kohden haluttiin saada valtionvarainministeriön suositusten mukaisiksi.

Toimitilan kalusteet tilattiin Modeolta kilpailutuksen päätteeksi. Yleisten tilojen suunnittelusta vastasi Workspace Oy. Tullin Pasilan muuttoprojektin logistiikkapäällikkö Robert Westerlund kertoo yhteistyön alkamisesta:

"Modeo oli meille uusi tuttavuus ja pohdimme tarjousvaiheessa kykeneekö uusi Hansel-sopimustoimittaja hoitamaan homman, jos se voittaa kilpailun. Kävimme tutustumassa etukäteen Modeon myymälään ja vierailun päätteeksi olimme vakuuttuneita Modeosta uutena mahdollisena kumppanina."

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Lisää tuotteita Modeo Oy

Pöydät

Pöydät

Valikoimassamme on monenlaisia pöytiä: neuvottelupöytiä, työpöytiä, taukotila...


Istuimet

Istuimet

Monipuolisesta istuinvalikoimastamme löydät esimerkiksi toimiston työtuolit, ...


Säilyttimet

Säilyttimet

Usea toimisto toimii nykyisin avokonttorissa, ja siksi työvälineiden sekä työ...


Oheistuotteet

Oheistuotteet

Seinäkkeet ja sermit, Ilmoitus- ja tussitaulut, Johdotus, AV-vaunut ja teline...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Modeo Oy

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Espoo

Lääkeyhtiö Merck aloitti tilasuunnittelun puhtaalta pöydältä siirtyessään uut...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän