Iso Omena kauppakeskuksen laajennus

Espooseen Länsiväylän varteen valmistunut kauppakeskus Ison Omenan uudistuksen ykkös- ja kakkosvaiheessa kauppakeskuksen pinta-ala lähes kaksinkertaistui. Nyt vuokrattavaa tilaa on 101 000 neliömetriä.

Huhtikuussa avatun laajennuksen toisen vaiheen pääsuunnittelija, arkkitehti Paula Jaatinen Parviainen Arkkitehdit Oy:stä kertoo, että hänen toimistonsa laati toteutussuunnittelun Arkkitehtitoimisto HKP:n laatiman perus-layoutin pohjalta. Toteutussuunnitteluun osallistui yli 10 henkeä. Avustavana pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Jaakko Berg, joka vastasi toisen vaiheen arkkitehtisuunnittelusta.

Teksti: Projektiuutiset 3-2017 - Lue koko artikkeli tästä!


Liitetyt tuotteet: Liikekiinteistöt

Liikekiinteistöt

Tarjoamme ratkaisuja, joissa kiinteistön viihtyisyys ja ihanteelliset sisäolosuhteet yhdistyvät energiatehokkuuteen, turvallisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Näin syntyy hyvinvoivia kiinteistöjä, joiden tuottavuus ja arvo säilyvät elinkaaren kaikissa vaiheissa.

20 kauppakeskusta Aren ylläpito- ja huoltotoiminnan piirissä

Aren tekninen asiantuntijuus oli ratkaiseva tekijä Cityconin valitessa aikoinaan kumppaniaan. Vuonna 2013 alkanut yhteistyö pitää sisällään kauppakeskusten päivittäisen ylläpitotoiminnan sekä tekniset huoltotyöt ja vikakorjaukset. Ylläpitotoimintaa tuetaan etävalvonnalla ja asiantuntijapalveluilla ja yhteistyötä tehdään tiiviisti paitsi asiakkaan, myös muiden palvelutarjoajien kanssa. Siisti, viihtyisä ja turvallinen kauppakeskus on kaikkien yhteinen asia.

FaktaNet Liven kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista, valtakunnallisesti
FaktaNet Live

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Ideafix Oy


Are Oy


ABL Finland Oy


Arkkitehti
Parviainen Arkkitehdit Oy
Automaatiosuunnittelija
Pöyry Finland Oy
Automaatiourakoitsija
Sähköpeko Etelä-Suomi Oy
I-suunnittelija
Pöyry Finland Oy
I-urakoitsija
Sähköpeko Etelä-Suomi Oy
LV-suunnittelija
Pöyry Finland Oy
LV-urakoitsija
Sähköpeko Etelä-Suomi Oy
Rakennesuunnittelija
Sweco Rakennetekniikka Oy
Rakennusurakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy
Rakennuttaja
Citycon Finland Oy
Rakennuttajakonsultti
Juhani Piispa Oy
Sprinkleriurakoitsija
Sähköpeko Etelä-Suomi Oy
Sähkösuunnittelija
Rejlers Finland Oy
Sähköurakoitsija
Sähköpeko Etelä-Suomi Oy

Lisää tuotteita Are Oy

Urakointipalvelut

Urakointipalvelut

Moderni talotekniikka antaa hienot mahdollisuudet saavuttaa kiinteistön ympär...


Toimistokiinteistöt

Toimistokiinteistöt

Are tarjoaa talotekniikan kokonaisratkaisut toimistokiinteistöjen uudisrakent...


Ylläpito- ja huoltopalvelut

Ylläpito- ja huoltopalvelut

Palveluvalikoimamme kattaa kiinteistön koko elinkaaren ja kaikki talotekniset...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Are Oy

Helsingin Musiikkitalo

Helsingin Musiikkitalo

Uudisrakennus | Helsinki | 160,00 milj €

Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorke...

Kokous-  ja kongressihotelli Paasitorni Helsinkiin

Kokous- ja kongressihotelli Paasitorni Helsinkiin

Uudisrakennus | Helsinki | 25,00 milj €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla H...

Leppävaaran uimahalli

Leppävaaran uimahalli

Uudisrakennus | Espoo | 40,00 milj €

Leppävaaran alkuperäinen uimahalli on peruskorjattu, modernisoitu ja laajenne...

Kauppakeskus Iso-Kristiina

Kauppakeskus Iso-Kristiina

Laajennus | Lappeenranta | Reilu 100 milj.e

Kauppaan, teatteriin, nukkumaan: Lappeenrannan kauppakeskus IsoKristiina on S...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän