Aleksis Kiven koulu

Aleksis Kiven peruskoulu valmistui Helsingin Alppiharjuun vuonna 1934. Se oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin koulu, ja rakennusta kehuttiin Suomen komeimmaksi ja moderneimmaksi. Laajan 27 miljoonaa euroa maksaneen peruskorjauksen jäljiltä Brahenkentän yläpuolella seisoo nyt entistä näyttävämpi ja nykyaikaisempi koulurakennus. Peruskorjauksessa painovoimainen ilmanvaihto vaihtui koneelliseksi.

Rakennuksessa on viisi opetuskerrosta ja ullakko. Vuosien varrella kouluun on tehty muutoksia ja korjauksia. Koulua laajennettiin vuonna 1966, jolloin valmistui arkkitehti Irma Paasikallion suunnittelema kaksi­kerroksinen lisärakennus Brahenkentän puoleiseen rinteeseen. Sinne sijoitettiin nyt teknisen käsityön opetustilat ja varastotiloja.

Lue koko artikkeli Projektiuutiset lehdestä.

Kuva: Mikael Lindén
Teksti: Marja Hakola, julkaistu: Projektiuutiset


Liitetyt tuotteet: Lattiatuotteet

Lattiatuotteet

Tasoitteet, Pohjusteet, Liimat, Pinnotteet

Betton Oy

Oppilaitokset ovat rakentamisen erityiskohteita, joissa täytyy ottaa huomioon laadukkaan sisäilman lisäksi lukuisia muita asioita. Rakennusten käyttöaste on korkea sekä ne pitävät sisällään monipuolisia tiloja eri käyttötarkoituksiin.

Helsingin Alppiharjussa sijaitsevassa Aleksis Kiven peruskoulun lattiatöissä luotettiin Uzinin huipputuotteisiin. Urakoitavia pintoja oli noin 6000 neliötä. Uzin-tuotteet valitaan aina kohteen tarpeiden mukaan.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Akustiikkasuunnittelija
Akukon Oy
Arkkitehti
Siren Arkkitehdit Oy
Automaatiosuunnittelija
AFRY Buildings Finland Oy
I-suunnittelija
AFRY Buildings Finland Oy
I-urakoitsija
Bravida Finland Oy
Keittiösuunnittelija
Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimiala
LV-suunnittelija
AFRY Buildings Finland Oy
LV-urakoitsija
Saipu Oy
Maanrakennusurakoitsija
VN Infra Oy
Paloturvallisuuussuunn.
KK-Palokonsultti Oy
Pohjatutkimus
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala / Maa- ja kalliop
Rakennesuunnittelija
Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusurakoitsija
Peab Oy
Rakennuttaja
Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimiala, Tilat
Sähkösuunnittelija
Sähköinsinööritoimisto SHS Oy
Sähköurakoitsija
Bravida Finland Oy

Lisää tuotteita Betton Oy

Pohjusteet

Pohjusteet

Valitsemalla oikea pohjustin voit säästää aikaa ja rahaa sekä varmistat tartu...


Tasoitteet

Tasoitteet

UZINin laadukkaat itsestäänsiliävät lattiatasoitteet eivät vaadi välihiontaa,...


Betonirakenteet

Betonirakenteet

Tuotteet betonin korjaukseen, suojaamiseen, vedeneristykseen, imprektointiin ...


Lattiatuotteet

Lattiatuotteet

Tasoitteet, Pohjusteet, Liimat, Pinnotteet


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän