Eduskunnan päärakennus

Eduskuntatalo Helsingin Arkadianmäellä vihittiin käyttöön maaliskuussa 1931, jolloin eduskunta oli juuri saanut aisoihin demokratiaa uhkaavan ulkoparlamentaarisen Lapuanliikkeen. Näin korostui merkittävällä tavalla edustuksellisen kansanvallan toimintakyky, ja samalla eduskunnan uudesta rakennuksesta hahmottui nopeasti suomalaisen demokratian konkreettinen ilmentymä.

Kahtena edellisenä vuosikymmenenä eduskunta oli kokoontunut väliaikaisiin tiloihin. Siitä lähtien lainsäätäjät ovat työskennelleet tässä klassista tyyliä edustavassa graniittilinnassa, jonka piirsi arkkitehti J.S. Sirén. Rakennuksen sisustukseen panostettiin myös paljon: kokonaisuuden kruunaa eduskunnan istuntosali, jossa on 199 paikkaa – eduskunnan puhemiehellä on nimittäin oma paikkansa edessä olevalla korokkeella. Eduskunnan lisärakennus Arkadiankadulla valmistui vuonna 2004. Sittemmin ympäristöön on rakennettu muitakin arvorakennuksia, jotka yhdessä muodostavat maan uuden yhteiskunta- ja kulttuurielämän sydämen.

Vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon peruskorjaus valmistuu vuonna 2017. Remontissa Eduskunnan suojellun päärakennuksen ja lisärakennusten talotekniikka, sisätilat, turvallisuus ja esteettömyys saatetaan mahdollisimman lähelle nykyvaatimusten tasoa.

Lue lisää Eduskuntatalosta Projektiuutiset lehdestä.


Liitetyt tuotteet: Faserfix-kourut

Faserfix-kourut

Faserfix-linjakuivatuskourut täyttävät kaikki toimivuuden, kestävyyden ja ympäristörakentamisen vaatimukset.

Nopea ja tehokas pintavesien kuivatus on välttämätöntä päällystetyillä alueilla, joilla on jatkuva liikenne. Kuivatusjärjestelmien on oltava riittävän kestäviä kantamaan alueella liikkuvia kuormia. Linjakuivatus on helppo ja kustannustehokas tapa pintavesien kuivaukseen.

Käyttökohteet – linjakuivatus

Faserfix Standard -linjakuivatuskourut on tarkoitettu omakotitalojen, muiden pientalojen ja asunto-osakeyhtiöiden pihoille. Ne soveltuvat hyvin myös eri kohteisiin, kuten kävelykaduille, puistoihin, ajoteille ja paikoitustaloihin.

Faserfix Super -linjakuivatuskourut on tarkoitettu raskaasti liikennöityihin vaativampiin kohteisiin. Niiden käyttökohteita ovat mm. teollisuusalueet, messukeskukset, rautatieasemat, terminaalit sekä lentokentät ja satamat.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Audico Systems Oy


Jaatimet Oy


DecoWorks Oy


Aulis Lundell Oy


Jeti-ikkuna Oy


Fescon Oy


TORMAX Suomi Oy


Lumir Oy


Peltitarvike Oy


Alupro Oy


Tremco CPG Finland Oy


Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy
I-suunnittelija
Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
I-urakoitsija
Quattroservices Oy
LV-suunnittelija
Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
LV-urakoitsija
Quattroservices Oy
Paloturvallisuuussuunn.
Jensen Hughes Finland Oy
Projektinjohto
YIT Suomi Oy
Rakennesuunnittelija
WSP Finland Oy
Rakennusurakoitsija
YIT Suomi Oy
Rakennuttaja
Eduskunnan kanslia
Rakennuttajakonsultti
Indepro Oy
Sähkösuunnittelija
Sitowise Oy
Sähköurakoitsija
Amplit Oy

Lisää tuotteita Teknoinfra Oy

Recyfix-kourut

Recyfix-kourut

Recyfix-kourut täyttävät kaikki toimivuutta, kestävyyttä ja ympäristörakentam...


Muut vesikouru- ja kuivatustuotteet

Muut vesikouru- ja kuivatustuotteet

Recyfix-tuotesarjaan kuuluu laaja valikoima erilaisia reunuksia, ritilöitä ja...


Faserfix-kourut

Faserfix-kourut

Faserfix-linjakuivatuskourut täyttävät kaikki toimivuuden, kestävyyden ja ymp...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Teknoinfra Oy

Tapionaukion pysäköintilaitos

Tapionaukion pysäköintilaitos

Uudisrakennus | Espoo

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa pysäköintitalot, paikkakunnalla Esp...

Helsingin Messukeskus laajennus

Helsingin Messukeskus laajennus

Laajennus | Helsinki | Ei tiedossa

Laajennuskohde rakennustyyppiluokassa näyttelytilat, paikkakunnalla Helsinki....

Koivuhaan yrityskeskus

Koivuhaan yrityskeskus

Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa toimistotalot, paikkakunnalla Vanta...

Pysäköintilaitos P-Hämppi

Pysäköintilaitos P-Hämppi

Uudisrakennus | Tampere | Ei tiedossa

P-Hämppi on ilmava, valoisa ja käyttäjäystävällinen pysäköintilaitos. Se tarj...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi