Jätevedet

Jätevedet

Jätevedet

Jätevesien puhdistusta haja-asutusalueilla säätelee Ympäristöministeriön vuonna 2003 antama asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla. Ennen päätöstä jätevesien käsittelyjärjestelmän hankinnasta, on välttämätöntä neuvotella paikkakunnan ko. asioista vastaavan viranhaltijan kanssa. Tavallisimmin kyseessä on rakennus-, ympäristö- tai terveystarkastaja.

Lähes kaikki järjestelmämme perustuvat tuttuun ja turvalliseen maaperäkäsittelyyn, jonka etuja moniin muihin vaihtoehtoihin verrattuna olemme tuoneet esille koko toimialalla olomme ajan. Maaperäkäsittely on mahdollista toteuttaa monella eri tavalla. Helpoimmillaan asia hoituu valmiilla tarvikepaketilla, mutta valikoimaamme kuuluvat myös useat erikoisratkaisut tontin olosuhteiden mukaan. Kaikki komponentit on saatavana myös erikseen!

Jätevesien puhdistus, Maaperäkäsittely ja umpisäiliöt

Jätevesien puhdistus, Maaperäkäsittely ja umpisäiliöt

Maasuodattimen mitoitusperusteena yleisimmille kentillemme käytetään vesimäär...

Lue lisää

Jita Kemik -panospuhdistamo

Jita Kemik -panospuhdistamo

on tarkoitettu kiinteistökohtaiseen jätevesien puhdistamiseen.

Lue lisää

Fosforin lisäsaostus

Fosforin lisäsaostus

Fosfori voidaan poistaa jätevedestä kolmella eri menetelmällä: 1. Kemialli...

Lue lisää

Jätevedenpumppaamo
Mökki- ja saunaratkaisut

Mökki- ja saunaratkaisut

Vapaa-ajan asuntojen ja saunojen jätevedet tulee myös käsitellä. Vaatimustaso...

Lue lisää

Asennusohjeet
Materiaalia suunnittelijoille

Materiaalia suunnittelijoille

Muoviteollisuus ry:n julkaisema opas jäteveden käsittelystä suunnittelijoille...

Lue lisää

Esitteet
Yhteystiedot
Tyyppikuvat (jätevedet)

Tyyppikuvat (jätevedet)

Sivulta löydät tyyppikuvia (1:100 A4 PDF) ja selvityksiä rakentamisen ja lupa...

Lue lisää

Liittyviä tuotteita

Putket ja Kaivot

Putket ja Kaivot

Putkien käyttökohteita on monia. Peltojen putkituksissa muoviputken käyttö on...


Muut tuotteet

Muut tuotteet

Putkien, kaivojen ja jätevesijärjestelmien lisäksi Jita Oy valmistaa myös mon...


RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän