Piha ja puutarha

Oman pihansa voi jokainen suunnitella ja toteuttaa oman makunsa mukaan. Yleensä puutarhan perimmäinen tarkoitus on toimia rauhoittavana ja näyttävänä paikkana, jossa viihtyy koko perhe. Suomen neljän vuodenajan vuoksi meillä puutarhan aistielämyksistä päästään nauttimaan pääasiassa vain kesäisin. Kaunis piha ja puutarha on silti näyttävä myös muina vuodenaikoina. Pihasuunnittelu auttaa pääsemään hyvään lopputulokseen.

Toimiva piha voidaan jakaa useampiin osiin. Jokaisella osalla tulisi olla jokin omaleimainen tehtävä. Terassi sopii istumiseen, omenapuut ovat kauniita ja tuottavat syksyisin makoisia hedelmiä ja grillin alue on turvallinen ja sopii kokkailuun.

Pihan oleskelutilan viihtyisyyteen vaikuttavat muun muassa nurmikko, puut, taivas, pensaat ja erilaiset muurit. Pihan oleskelutilan tulisi olla tarpeeksi iso, mutta kuitenkin riittävän pieni ollakseen viihtyisä ja kotoisa. Puutarhatyökalut ja komposti tulisi sijoittaa hieman sivummalle.

Pihan oleskelualueelle olisi hyvä päästä suoraan talon pää- tai takaovesta, sillä kauemmas ei usein tule lähdettyä. Tämä aluea olisi hyvä suojata myös tuulelta, melulta ja epäesteettisiltä näkymiltä. Lisäksi näkyvyys naapurustosta sinun oleskelualueellesi olisi hyvä arvioida ja tarvittaessa minimoida.




Etusivulle