Ota hulevedet hallintaan

Päivämäärä: 5.8.2015

Hulevedet kannattaa käsitellä jo syntypaikalla

Heinäkuussa 2015 oli paitsi tavallista viileämpää, myös sateisempaa. Paikoin vettä satoi jopa tuplasti tavanomaiseen heinäkuuhun nähden. Kuun aikana sattuikin useissa kaupungeissa paikallisia rankkasateiden aiheuttamia äkkitulvia. Käsittelemällä hulevedet jo niiden syntypaikalla voidaan estää esimerkiksi rankkasateiden ja sulamisvesien aiheuttamaa tulvimista. Meltex hulevesiratkaisut tarjoavat kolme erilaista käsittelytapaa: sadeveden virtaaman viivyttäminen, hulevesien viivyttäminen ja imeyttäminen sekä sadevesien kerääminen hyötykäyttöön vaikkapa kasteluvedeksi.

Hulevesien viivytykseen: Carat S 2700
Viivytyssäiliö Carat S 2700 on kiinteistökohtainen hulevesien viivytysjärjestelmä. Carat S 2700 viivytyssäiliö hidastaa sadeveden virtaamaa kunnalliseen sadevesiviemäriin ja estää siten sadevesiviemärien tulvimista.

Rankkasateen aikana säiliö alkaa täyttyä ja viivyttää veden virtaamaa. Sateen jälkeen säiliö tyhjenee hiljalleen. Poistoputkeen on myös ylivuotoputki säiliön täyttymisen varalta.

Hulevesien viivytykseen ja imeytykseen: Meltex hulevesitunneli
Meltex hulevesitunneli on kehitetty kiinteistöjen sade- ja sulamisvesien tontilla tapahtuvaan viivytykseen ja imeytykseen. Rankkasateella tunneli täyttyy vedellä ja imeyttää sitä ympäröivään maaperään. Tarvittavan puskurointi- ja imeytyskapasiteetin saavuttamiseksi tunneleita voidaan asentaa peräkkäin jonoksi yhtenä tai useampana linjana.

Meltex hulevesitunneli soveltuu sekä omakotitalon sadevesien imeytykseen, että isompien kiinteistöjen ja piha-alueiden hulevesien viivytykseen ja imeytykseen. Sade- ja hulevesien imeyttäminen syntypaikalla vähentää merkittävästi kunnallisten sadevesiviemäreiden kuormitusta.

Hulevesien hyötykäyttö: Herkules sadevesisäiliö
Herkules -sadeveden keruujärjestelmän avulla on mahdollista rakentaa täydellinen kokonaisuus sadevesien talteenottoon ja hyötykäyttöön esim. puutarhan kasteluvetenä. Herkules -järjestelmän avulla arvokasta juomavettä säästyy, kasteluvettä riittää kuivinakin aikoina ja säästöä syntyy myös jätevesimaksuista.

Katso lisää ja kysy tarjous!
www.meltex.fi/hulevesi

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän