Merkittävät säästöt valaistuksenohjauksesta

Päivämäärä: 21.4.2017

Hypermarketin valaistus uusiksi - odotettavissa merkittäviä säästöjä energiankulutuksessa

Turun Itäharjun Prisman valaistus saneerattiin ledeillä ja KNX-tekniikalla tämän päivän vaatimuksiin – sulkematta kauppaa tunniksikaan. Nyt valaistus on täysin muokattavissa ja energiankulutus tipahtaa noin kolmannekseen entisestä.

Kun 14 000 neliön kauppakiinteistön loisteputkivalaistus alkoi tulla tiensä päähän, haluttiin tilalle tämän vuosituhannen teknologiaa. “Toimeksianto oli täysin säädettävä ja energiatehokas valaistus”, kertoo sähkösuunnittelija Seppo Suominen Insto Sainio Oy:stä. Kohteeseen valittiin lopulta Philipsin 3,5 metrin mittaiset himmennettävät led-modulit, joiden kirkkautta säädetään Dali-väylän avulla.

Valaistussaneeraus valmistui joulukuussa 2016. Vertailutietoa uuden led-valaistuksen energiatehokkuudesta vanhoihin T8-loisteputkiin verrattuna ei vielä ole, mutta kiinteistön käytönjohtajalla Matti Suomalaisella on hyvä vertailukohta vastaavan kohteen valaistussaneerauksesta.

“T8-loisteputkien vaihto ledeihin pudotti valaistuksen energiankulutuksen 47 prosenttiin. Ja kun siihen lisättiin älykäs, ulkoisen valaistuksen huomioiva säätö, päästiin 25 prosenttiin alkuperäisestä kulutuksesta”, Suomalainen kertoo.

Referenssihankkeet ABB

Sokos Hotel Royalin uudistus

Sokos Hotel Royalin uudistus

Sisp. korjaus | Vaasa | Ei tiedossa

Sisp. korjauskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla V...

free@home-kotiautomaatio kerrostaloasunnossa

free@home-kotiautomaatio kerrostaloasunnossa

Rovaniemi

Rovaniemellä sijaitseva kattohuoneisto remontoitiin täydellisesti uuteen usko...

Apila-asunnot

Apila-asunnot

Lahti

Apila-asuntojen kohteessa Ahtialan kaupunginosassa on yhteensä kolme hirsirak...

Smart Lucia -lasi-iglut

Smart Lucia -lasi-iglut

Grönlanti

Savon Lasituotteen Smart Lucia -lasi-igluja pystytetään matkailijoiden iloksi...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi