Maalaus

MaalipurkkejaHaluaisitko sinäkin onnistua saamaan aikaiseksi hienoja ja tasaisia maalipintoja aina kaapeista ja seinistä huonekaluihin? Me kerrommekin sinulle kaiken tarpeellisen maalaamisesta, sekä tarjoamme mahdollisuuden löytää lisätietoutta.

Siveltimellä maalattaessa tärkein yksittäinen sääntö tasaisen pinnan saamiseksi onkin maalta kostealla siveltimellä kostealle maalipinnalle. Kuiva ja kova sivellin ei tuota toivottua tulosta missään olosuhteissa, vaan maalipintaan jää selkeitä raitoja.

Vastaavasti spray- ja ruiskumaalaukseen voidaan soveltaa yhteneväisiä ohjeita. Ensinnäkin, ruiskun tai tölkin tulee olla koko ajan liikkeellä, jotta pinnasta saadaan tasainen ja valumia ei ehdi syntymään. On myös tärkeää pitää tölkki tai ruisku samassa asennossa ja samalla etäisyydellä maalattavasta pinnasta koko vedon ajan. Yleisesti on ollut tapana maalata ruiskulla yhdensuuntaisin vedoin ensimmäinen kerros, jonka jälkeen maalataan kerros edellisen kanssa ristiin. Nykyään usein näkee myös sovellettavan tapaa, jossa vedot ovat kahdensuuntaisia ja suunnanmuutokset vetojen lopuissa pehmeitä.

Maalit voivat myös pilaantua. Tämän huomaa helpoiten pahasta hajusta, joka johtuu bakteerien leviämisestä. Maalin kunto on kuitenkin helppo tarkistaa myös silmäilemällä: Notkea maali, joka sekoittuu hyvin, on vielä käyttökelpoista. Yli jäänyt maali kannattaa säilöä pienemmissä purkeissa, ja kansi tulisi aina tiivistää kunnolla. Tähän käy hyvin vaikkapa teippi. Säilyttämällä purkin ylösalaisin, estät myös ilman pääsyn maaliin ja lisäät sen käyttöikää.

Maalaamisessa täytyy muistaa, että osaaminen syntyy aina kokemuksella. Laadukkaan työn aikaansaaminen vaatii tietotaitoa, kärsivällisyyttä ja tarkkaa omistautumista maalipinnan käsittelyssä.

Kannattaa myös muistaa, että ammattilaisella teetetty maalaustyö on vähennettävissä verotuksessa kotitalousvähennyksenä. Vähentää saa 60 prosenttia arvonlisäverollisesta työkorvauksesta, jos työ on ostettu ennakkoperintärekisteriin merkityltä veronalaista toimintaa harjoittavalta yrittäjältä tai yritykseltä. Enimmäismäärä vähennykselle on 3000 euroa vuodessa ja omavastuu 100 euroa. Vähennys on aina henkilökohtainen.




Etusivulle