Lämmitys

Lämmitys tarkoittaa rakennuksen tarvitseman lämpöenergian tuottamista, varastointia, siirtoa ja jakoa. Tämä pätee riippumatta rakennuksesta ja lämmitysmuodosta. Etenkin Suomen kaltaisessa kylmässä pohjoisen maassa tärkeää on sisälämpötilan riittävä lämmittäminen kylminä vuodenaikoina. Lisäksi lämmityksellä pidetään rakennusten tekniset rakenteet toimivina ja kosteudeltaan sopivina.

Talo huiviLämpöä voidaan tuottaa esimerkiksi polttamalla öljyä, kaasua, turvetta tai vaikkapa puuta tai muita biopolttoaineita. Yleistyvää teknologiaa edustavat aurinkoenergian hyödyntäminen, sekä maalämmön ja vesilämmön käyttäminen sisätilojen lämmittämiseen. Paikoitellen voidaan puhua myös geotermisestä energiasta. Sähkölämmitteisyys on edelleen hyvin yleistä, jolloin sähkön tuotantotapa vaikuttaa lämmön kustannuksiin ja ympäristovaikutuksiin.

Lämmityksellä on suuri merkitys luonnonvarojen ja energian kulutuksessa. Suurin osa tarvittavasta energiasta tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, jolloin ilmakehään pääsee paljon hiilidioksidia. Mitä suurempi rakennus tai lämmitystarve, sitä enemmän energiaa tarvitaan, ja sitä suurempi on lämmityksen ympäristövaikutus. Lämmitystavan oikealla valinnalla voidaankin vaikuttaa lämmityksen aiheuttamaan kuormaan.

Erityisesti kasvipohjaisten polttoaineiden, kuten puun, pellettien ja turpeen, sekä tuuli-, aurinko-, vesi- ja ydinvoiman avulla tuotettua energiaa pidetään ympäristöystävällisenä eli niin sanottuna "vihreänä sähkönä".

Lämmön varaaminen tapahtuu helpoiten vesivaraajalla tahi jollain suurella rakenteella, kuten tulisijalla tai teräsbetonilaatoituksella. Lämmön siirto tapahtuu perinteisesti jonkin väliaineen avulla. Tällaisia ovat muun muassa virtaava vesi ja ilma. Suorasähkölämmityksessä ilma siirtää lämpöä pattereista, ikkunalasista, katosta tai lattiasta muualle tarvittaviin tiloihin. Jos sähkölämmitys on varaava, voidaan lämpöä ensin varata betonilaattaan tai patteriin. Keskuslämmitysjärjestelmissä taasen lämpö usein jaetaan huoneesta toiseen lämmitysputkistojen tai puhaltavan ilman mukana.

Huomisen teknologiat lämmityksessä

Rinnakkaisenergian hyödyntäminen on jo jonkin aikaa ollut lämmityksessä trendinä. Yleisen öljylämmityksen rinnalle voidaan yhdistää myös mutia energioita, jolloin puhutaankin niin sanotusta hybridilämmityksestä. Kesäisin energiaa voidaan tuottaa auringon energialla, talvella vaikka öljyllä, johon on lisätty bio-osuus.

Tietoa lämmityslaitteista, vinkkejä ja vertailuja.

  • Ilmalämpöpumput
    Ilmalämpöpumpulla siirretään lämpöenergiaa ulko- ja sisäyksikön välillä.
  • Maalämpöpumput
    Lisää tietoa maalämpöpupuista Maalampo.fi



Etusivulle