Keittiökalusteet

Keittiön suunnittelussa keittiökalusteet ovat isossa roolissa. Keittiö on kuitenkin kodin tärkein huone - suunnittelu on siis syytä tehdä huolella ja ajan kanssa. Keittiökalusteita ovat kaikki ovi- ja tasopinnat, sekä laajimmillaan myös keittiön pöydät ja tuolit.

Keittiön suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa ja suorittaa huolellisesti. Kodin eniten käytetyn huoneen kalusteiden tulee olla pitkäikäisiä, elämää kestäviä ja laadukkaita. Työn helpottamiseksi keittiökalusteiden tulisi olla myös kauniita ja käytännöllisiä.

Keittiön kalustukseen on hyvä ryhtyä aikaisessa vaiheessa. Taloa rakennettaessa voidaan nimittäin vaikuttaa enemmän esimerkiksi ikkunoiden, sekä vesi- ja sähköpisteiden sijaintiin. Nämä tekijät rajoittavat keittiökalusteiden asettelua ja suunnittelua myöhemmässä vaiheessa selvästi.

Keittiökalusteiden laajasta valikoimasta kannattaa aina valita omaa silmää miellyttävät tuotteet ja mallit. Tarjolla on aina moderneista ja kliineistä kalusteista romanttisiin ja perinteisiin puuversioihin.

Perinteisissä kotiratkaisuissa materiaaleina toimivat parhaiten muun muassa maalatut MDF-levyt tai massiivipuusta tehdyt ovet. Moderneissa tai minimalistisissa ratkaisuissa värien rajattu käyttö ja valkoisen ylikorostaminen on suosittua. Toinen ääripäähän menevä vaihtoehto on käyttää värejä rajusti ja runsaasti. Toisaalta voimakkaat puiset työtasot yhdistettynä valkoiseen ympäristöön luovat minimalistiseenkin keittiöön kauniin kontrastin.

Keittiökalusteista eräs merkityksellisimpiä on työpöytätaso. Yleisin valinta lienee laminaatti eli korkeassa paineessa puristettu kestävä pinnoite. Laminaatteja on tarjolla useita eri värejä ja kuvioita. Tarpeen mukaan saat työpöytätasoja listoitettuina ja erilaisilla reunan muodoille. Lisäksi kivi- ja puutasojen käyttö keittiössä on yleistynyt viime vuosikymmeninä rakennus- ja päällystystekniikoiden kehittyessä. Pintakäsittelyä vaativat puu ja kivi voidaan nyt hyvin muokata tarpeen mukaan kauniiksi keittiön työtasoksi.

Keittiökalusteiden helppokäyttöisyys ja toimivuus on erittäin tärkeää. Tuotannon painopiste onkin siirtynyt keveisiin ja ergonomisiin ratkaisuihin, jotka kestävät samalla paremmin kulutusta, kuumaa ja kosteutta.

Keittiön kalustus ja ulkomuoto tulee viimeistellä hyvin suunnitellulla valaistuksella. Keittiökalusteet näyttävät erilaisilta valon spektrin ja kohdistusten, sekä voimakkuuden ja sijainnin mukaan. Tehokkaita keinoja ovat muun muassa erilaiset koriste- ja valolistat, joilla keittiökalusteet voidaan viimeistellä.




Etusivulle